Toinen todella rankka päivä. Jotenkin ironista, että olen polkenut yhdeksän päivää ja täysin sateettomia päiviä on ollut huimat kolme! Tosin tämäkin päivä alkoi ihanan aurinkoisena, kuivana ja lämpimänä. Mukava alkumatka kuitenkin taittui neljän tunnin ajon jälkeen haastavaksi sateen ja aikamoisten nousujen takia. Huomasin myös takarenkaani vetelevän viemeisiään, mutta pelon sekaisin tuntein oli pakko jatkaa, koska soveliasta pyöräliikettä ei eteen osunut. Onneksi rengas kesti, vaikka se olisi voinut hajota milloin vain, kaivelin siitä pikkukiviä ja lasinsiruja puolen tusinaa perillä. Sekin on muuten kummallinen saksalainen ilmiö, että nämä rikkovat hirveästi ilmeisesti lasipulloja ja sitten niitä siruja on ihan joka paikassa: pyörätiellä, kävelykadulla, mukulakivien välissä...
Alkutaival sujui mukavan vauhdikkaasti, koska halusin päästä mahdollisimman pitkälle ennen luvattua sadetta ja ajoinkin aika kovaa, jota eräs paikallinen lenkkipyöräilijä päivitteli pysähtyessämme tietyöntakia. Myös Ruhrin ruuhka-Saksan läpi painelin melkoista kyytiä, koska pääasiassa piti ajelle autojen seassa ja siellä oli pakko pitää 30-40km/h vauhtia. Sellainen käsite kuin punainen aalto kävi kovin tutuksi kaupungeissa ajellessa. En tiedä mikä tätä liikennesuunnittelua ohjaa, mutta lähes joka toisissa valoissa liikennevirta joutui pysähtymään. Sama ilmiö oli niin Hampurissa, Bremenissä kuin Münsterissäkin. Toisaalta liikenteen määrä täällä on aivan huikeasti suurempi. Suomessa ja Ruotsissa on todella rauhallinen liikenne, kun vertaa sitä täkäläiseen. Autoja riittää ja riittää, jopa aivan pienillä teillä, jotka pohjois-Saksassa olivat lähes tyhjiä. Inhottavana erikoisuutena myös rekat ajelivat näitä pieniä ja kepeita maalaisteitä. Ihmettlin sitä, mutta Ami sivisti minua, että mahdollisesti nuukat kuljetusyrittäjät säästävät näin moottoritiemaksuja!
Mukavia kahviloita ja levähdyspaikkoja löytyi muutamia ja tankissa riitti näin energiaa, mutta lounaspaikan etsiminen olikin yllättävän hankalaa. Pienehkö Wittenin teollisuuskaupunki Bochumin (ajoin muuten ajankohtaisten Opelin Bochumin tehtaiden ohi!) ja Dortmundin välissä sattui juuri sopivasti kohdalle, mutta sieltä ei tahtonut löytyä ravintolaa millään. Mäkki kyllä löytyi ja muutama hikinen pubi ja tolkuttoman monta apteekkia, mutta ei kivaa pientä ravintolaa. Lopulta kiinalainen ravintola sai kelvata energiavarastojen täydentämiseen.
Sitten Günther oli päättänyt vetää ässän hihasta väsyneen pyörämatkailijan riemuksi
ja vetänyt tien alta pois. Tietyö aiheutti parin kolmen kilometrin patikkaretken keskellä sateista maaseutua, koska tie oli myllätty ja isoa sepeliä. Kiertotie oli kyllä merakattu kilometri ennen varsinaista työmaata, mutta ajattelin, ettei siellä mitään niin pahaa voi olla, etteikö pyörällä läpi pääsisi. No, kyllä siellä oli! Toisaalta 1okm lisälenkkikään ei hirmuisesti innostanut, joten mutakävely toi pientä vaihtelua kampien pyörittämiseen. Ei erityisen mieltä ylentävää tuolloin, mutta näin jälkikäteen mukava muisto ja selviytymiskokemus!Maisemat olivat Bergisch Gladbacia lähestyttäessä todella kauniit, mutta niistä nauttiminen jäi puolinaiseks
i armottaman väsymyksen ja vesisateen takia. Samoin niitä odottoamiani mäkiä alkoi ilmestyä. JEE! Tosin edellispäivän rankka taival ja aamupäivän vauhdikas ajo läpi Ruhrin ruuhkien oli rokottanut voimia, joten ihan täysillä ei rankoista nousuista osannut nautiskella. Ei nämäkään mäet vielä mitään vuoria ole, mutta kuitenkin vertailun vuoksi Suomessa tämän päivän nousu olisi tarkoittanut Levi-tunturin huipulle nousemista.Viimekilometrien suunnistus väsyneenä tuotti muutaman hölmön mutkan, mutta lopulta pääsin kuin pääsinkin Hussoille suihkuun ja lepäämään. Nyt pari päivää täyttä lepoa ja matkan jatkon suunnittelua. Kolme vaihtoehtoa: kotiin, Brysseliin tai Zürichiin. Kahdessa jälkimmäisessä tapauksessa lähden joka tapauksessa etelään Moselin laaksoon, mutta Trierissä pitää sitten kääntyä joko länteen tai kaakkoon. Katsotaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti