Ihana sadepäivä! Johan tässä olikin ollut lähes kuivaa kaksi ajopäivää. Smålanti on myös todella mäkistä. Haastavin mäki oli melkein heti alkumatkasta ehkä noin 4-5km mittainen, jossa jyrkimmät kohdat olivat hurjat 18%. Enpä muista Suomessa maantiellä noin jyrkkiä lukemia nähneeni. Joka tapauksessa Marianin neuvoma reitti ruotsalaisen maalaismaiseman halki pikkuruisia teitä myöten oli sateesta huolimatta upea. Mutkittelevaa ja mäkistä puolitoistakaistaista hyväpintaista asfalttitietä oli nautinto ajella.
Päivän mittaan sade yltyi ja muuten hyvä sadevarustukseni toimi loistavasti, mutta kengänsuojat alkoivat päästää vettä läpi, joten jalat kastuivat. Se on kyllä inhottavimpia asioita, joita tiedän. Vielä kun lämpötila oli hädin tuskin kymmentä astetta, alkoi vilu hiipiä kuoritakin alle. Ramkvillan pikkukylässä pysähdyin pitämään sadetta ja syömään ehtaa ruotsalaista pyttipannua. Lämmin ja ruoka tekivät ehdottomasti terää.
Rottnessa pysähdyin jälleen lämmittelemään paikalliselle huoltamolle ja herätin ihmetystä pyörineni ja suunnitelmineni. Rottnen kahvi oli lisäksi aika tujakkaa tavaraa, josta sain oikein ihanan närästyksen.
Växjö muistutti taas kuinka hankala onkaan päästä sujuvasti kaupunkien läpi. Navigaattori onneksi auttoi suunnan näyttäjänä, mutta aikamoisia koukkuja pyöräteillä ja asutusalueiden pikkukaduilla joutui fillarilla tekemään. Lopulta alkoi viimeisen viidenkympin tahkoaminen Älmhultiin, josta oli varannut leirintäalueen mökin. Älmhulthan on kuuluisa kahdesta maailmankuulusta ylpeydestään IKEAsta ja Carl von Linnéstä.
Älmhultiin pääsin hiukan yhdeksän jälkeen, eli respa oli jo kiinni ja siinä väsymyksen tilassa ärsytti jo aika paljon. Lopulta sain mökin ja pääsin leirintäalueen polettisuihkuun ja siitä jääkylmään mökkiini kamoja kuivaamaan. Sen jälkeen lähdin etsimään ruokapaikkaa, mutta koko paikkakunnalta ei löytynyt kymmenen jälkeen mitään paikkaa, mistä olisi saanut ruokaa. Kysyin paikallisilta autontuunaaja-amiksilta, mutta ne vain nauroivat, että parinkymmenen kilsan päässä on. Jos olet tänne asti polkenut, eihän se parikymppiä enää missään tunnu. Juu, eipä vissiinkään. Päätin palata takaisin leirintäalueelle ja nälissäni nukkua aamiaiseen asti. Ikean hotelli onneksi pelasti nälkäisen kulkurin kinkkuvoileipä ja salaatti –kombollaan. Eipä ole ikuna kuunaan milloinkaan maistunut kinkkuvoileipä yhtä maukkaalta kuin silloin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti